tiistai 26. maaliskuuta 2013

Töissä myös viikonloppuna

Aina sanotaan, että yrittäjä on töissä vuorokauden ympäri tai ainakin 80h viikossa. Agropit ei ihan niin paljon tällä hetkellä työllistä, mutta säännöllisiksi työaikoja ei voi sanoa. Omalla kohdalla tämän voi lukea pääosin positiiviseksi asiaksi sillä en ole aamuihminen ja 8-16 työskentely ei ole siis se kaikista ihanteellisin. Treenit ja muut tapaamiset toki pyritään sijoittamaan tähän normaaliin toimistoaikaan, mutta muuten hommia voi tehdä silloin kun itselle parhaiten sopii. Blogi päivityksenkin voi tehdä vaikka klo 23 jälkeen kuten nyt kävi.

Viikonloppu kului osittain töiden parissa, kun myimme ankkaralli-arpoja. Lauantain myyntiretki ei tuottanut kovin suurta tulosta. Forssan torilla järjestettiin klo 19.30–20.30 Earth Hour –tapahtuma, johon mekin suuntasimme. Ihmisiä oli paikalle saapunut vain muutamia, joten luovuimme arpojen myynnistä torilla lähes heti paikalle päästyämme. Kiertelimme hetken aution Forssan keskustassa ja lähdimme pettyneinä takaisin Tammelaan. Nälkä yllätti matkalla ja poikkesimme Tammi Krouviin syömään. Siellä arvat kävivätkin jo paremmin kaupaksi. Koko illan myynti jäi tästäkin huolimatta pieneksi.

Sunnuntaina suuntasimme Markuksen kanssa Matkun kylätalolle, jossa järjestettiin lounas klo 13–16. Ensimmäiset minuutit vakuuttivat, että paikalle kannatti tulla. 9 minuuttia ja 9 myytyä arpaa! Suurin osa ihmisistä saapui paikalle kahteen mennessä ja arpoja meni kiitettävästi kaupaksi, vaikkei ihan arpa/minuutti vauhdissa pysytty. Kolmen aikaan oli jo niin hiljaista, että päätimme suunnata Koijärvelle pääsiäismyyjäisiin. Markuksen jo ehdittyä autolle saapui paikalle vielä muutama ruokailija, joille sain vielä arpoja myytyä ennen paikan vaihtamista. Koijärvelläkin arvat menivät hyvin kaupaksi, vaikka monen rahat olivat jo huvenneet myyjäisiin.

Jos lauantain myynti olikin pettymys, tuli sunnuntaina taas uutta intoa hommaan. Vieraiden ihmisten pysäyttäminen ja ankkarallin mainostaminen alkaa sujua jo paljon paremmin. Nyt vaan odotellaan seuraavaa myyntiretkeä. Varmasti sekin tulee sijoittumaan toimistoaikojen ulkopuolelle ainakin osittain.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Etätyöskentelyä

Suuren porukan on aina vaikeaa saada sovittua ajankohtaa, jolloin voidaan yhdessä kokoontua ja keskustella asioista. Etätyöskentely helpottaa hommaa hieman ja tällä viikolla me perehdyimmekin siihen tarkemmin keskiviikon treeneissä. 

Jaana Nuuttila ja Outi Vahtila tulivat ensin päämajalle, jossa kävimme läpi Googlen tarjoamia palveluita. Ensimmäisen tauon jälkeen tutustuimme Skypen käyttöön käytännössä. Outi siirtyi pois päämajalta ja jatkoimme keskustelua Skypen välityksellä. Myös Anni seurasi treenejä kotoaan Skypen avulla. Skypen kanssa yhtä aikaa hyödynsimme Googlen driveä, jossa tiedostaja pääsee useampi henkilö kerralla muokkaamaan.

Vaikka aina on mukavaa nähdä ihmisiä oikeasti ja keskustella kasvotusten, niin keskiviikko osoitti etäyhteyksienkin olevan varsin toimivia. Jatkossa myös kotona sairastavat voivat seurata treenejämme ja osallistua keskusteluun. Keskustelut valmentajien ja muidenkin opettajien kanssa varmasti helpottuvat Skypen käytön myötä. Ideoiden kehittelyä driven avulla tulemme varmasti myös tekemään.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Treffeillä!

Mitäpä tiimiyrittäjät tekevät perjantai-iltana? 

Vastaus: Kuka mitäkin, mutta perjantaina 15.3. kahdeksan tiimimme jäsentä löysi itsensä Jokioisista Tietotalolta, jossa MTK:n jäsenille suunnattu Peltotreffit -tapahtuma keräsi yhteen maaseutualan yrittäjiä ja yritysten edustajia.

AgriTeams -opiskelijat esittelivät Mustialan pöydän yhteydessä uutta opiskelumallia sekä osuuskuntaansa Agropitia. Iloinen tunnelma pyöri avatun sinappipurkin ja kokeilunhaluisten maistelijoiden äärellä, sillä jokainen halusi koittaa kuuluisaa Mustialan sinappia. Purkit tekivät kauppansa, niin kuin myös Forssan Ankkarallin ankka-arvat, joita kenttätyöskentelynä innolla maaseudun toimijoille myytiin. 



Opiskelijat saivat yleisöltä runsaasti kiitosta energisestä esiintymisestään ja opiskelijan näkökulman tuomisesta Peltotreffeille. Energian huomasivat myös tiimiläiset itse, sillä paluumatkalla illan tunnelmista jutellessamme moni mainitsi meidän innokkuutemme ja ilomme olleen se kantava voima. 

Tuon perjantain tulemme muistamaan päivänä, jolloin teimme yhdessä töitä aamuaikaisesta iltamyöhään, lujitimme tiimin dynamiikkaa ja nostimme yhteishenkeä jälleen uusiin lukemiin. Tästä onkin hyvä jatkaa uuden sinappierän valmistukseen!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Tiimiläiset myyntityössä

Tänään yhteisten treenien jälkeen lähdimme Vorssaan myymään Ankkaralli-arpoja. Sää suosi meitä ja ihmisiä oli jonkin verran liikkeellä. Tavoitteita arpojen myynnille oli, joten lähdimme pareittain kiertämään Vorssan katuja ja putiikkeja.
 

Tällaiset tempaukset ja yhteinen tekeminen lujittaa ryhmähenkeämme. Myyntitavoitteet eivät täysin toteutuneet, yhden mustekynän muste riitti hyvin niiden muutaman nimen kirjoittamiseen, varalle otetut kynät taisivat jäädä käyttämättä.

Kokoonnuimme vielä tammelalaiseen ravintolaan keskustelmaan myyntivikeistä sekä hyvistä ja huonoista myyntipuheista.

Nyt on kiire jatkamaan markkinointitöitä. Peltotreffeillä tänä iltana AgriTeamsilla on esittelypöytä ja lisäksi lähdemme markkinoimaan osuuskuntaamme ja myymään Mustialan sinappia sekä Ankkaralli-arpoja.

Lisätietoja Ankkarallista löytyy https://www.facebook.com/#!/Ankkaralli2013?fref=ts
Ankkaralli-arpoja myydään tapahtumaan eli 9.5. asti. Arpoja voi ostaa tiimiläisten kautta tai ottamalla yhteyttä markus.luoto@agropit.com

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Haaveista haasteisiin

Ensimmäiset kaksi kuukautta alkavat olemaan takana. Postiluukusta on alkanut tipahtelemaan virallisen oloisia papereita kaupparekisteristä ja verohallinnolta, siis ihan oikeesti meistä on tullut yrittäjiä. Paljon on tehty ja paljon on vielä tehtävää, jotta toiminta saadaan rullaamaan täydellä potenttiaalillaan.

Yrityksen perustaminen on haastavaa ja luovaa työtä. Aluksi kehitetään imagoa, pohditaan yhteisiä arvoja joiden varaan luodaan tulevaisuutta, lisäksi luodaan verkostoa yrityksen ympärille. Asiakas tulee aina ensin, mutta muita huomioitavia tahoja ovat mm verottaja ja vakuutusyhtiöt. 
Teoriassa kaikki on hirmu selkeetä ja joskus jopa helppoa, mutta todellisuudessa asioilla on tapana mutkistua.Tiimiyrittämisessä kaikilla on onneksi lupa epäonnistua, mikä tekee pudotuksistakin aavistuksen verran keveämpää. Vahva tahto onnistua ja kokea yhdessä onkin tuonut jokaiseen päivään myös jokusen voitokkaan hetken.

Yrittäjän päivät ovat pitkiä ja tämän olemme saaneet viimeistään näin hiihtoloman aikaan huomata. Lomat lusitaan jahka työtilanne antaa myöten, osalle porukasta se hetki kalenterin mukaan koittaa, jahka lumet ovat ensin sulaneet. 

Monta asiaa on vielä oppimatta, mutta usko tulevaisuuteen on vahva. Me luomme pohjaa paitsi itsellemme myös tuleville tiimioppijille, toivottavasti osa meidän tekemästämme työstä päätyy aikanaan myös heidän käyttöönsä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Vierailu Jyväskylän Tiimiakatemiaan

Paku starttasi Mustialan konehallin pihasta aamulla klo 8.00. Unisissa tunnelmissa matkamme Jyväskylää kohti alkoi ja pitkähkön ajomatkan jäljeen saavuimme kohteeseen. Jyväskylän tiimiakatemialle on hiljattain valmistunut uusi rakennus, jossa oli vielä pientä remonttia tekeillä.

Astuimme ovesta sisään ja kaikki olivat varmasti yhtä haltioissaan tilojen hienoudesta. Palloilimme aulassa hetken aikaa ja  meiltä tultiin ystävällisesti kysymään, että tarvitsemmeko apua. Samaan aikaan yhteyshenkilömme Tiimiakatemiasta saapui toivottamaan meidät tervetulleeksi ja pääsimme esittelykierrokselle.

Alakerrassa oli yhteisiä tiloja ja yläkerrassa sijaitsivat treenihuoneet sekä kahvila. Kaikki tapaamamme tiimiläiset jakoivat mielellään kokemuksiaan ja tietojaan meille. Kokemus oli todella antoisa ja saimme hyvää infoa tiimin pyörittämisestä. Kannatti herätä! :)

(Mukana reissussa: Minä, Sanni, Sami K., Heidi, Veli-Antti ja Katja)

Agropit Osk liittyi kaupparekisteriin!!!

Lopultakin

Agropit Osk on vihdoin saanut oman Y-tunnuksen. Nyt yrityksemme on virallisesti yksi yritys muiden joukossa. Tästä on hyvä lähteä puskemaan eteenpäin :)

Etenkin itse olen todella tyytyväinen tästä pienestä, mutta kuitenkin niin mahtavasta tapahtumasta. Suurin syy siihen on se, että minä olin vastaamassa siitä, että kaikki ne lippulappuset tulee täytettyä ja lähetettyä eteenpäin. Voinkin vihdoin todeta sen, että jotain todella tärkeää tuli tehdyksi.

Alussa, kun osuuskunta ja sen perustaminen oli kaikille outoa, lähdimme kaikki yksin tuumin siihen tutustumaan. Erinäiset tiedonhakukohdat jaettiin jäsentemme kesken, minkä jälkeen kaikki saatu tieto koottiin yhteen. Tästä oli helppo lähteä eteenpäin.

Papereita täyteltiin ja tarvittavat kokoukset pidettiin. Joidenkin asioiden kohdalla pyydettiin apua ulkopuolisilta tahoilta. Tarvittavia kohtia hienosäädettiin ja tarkennettiin. Nyt meillä oli tarvittavat paperit ja liitteet lähetettäväksi Patentti- ja Rekisterihallituksen kaupparekisteriin.

Koska osuuskunnan perustaminen oli kaikille uusi asia, ei sen perustaminen ollut kenellekään itsestään selvää. Asian parissa tuli kärvisteltyä monia tunteja, ja ainakin itse mietin, tuleeko tästä mitään. Noh, tulihan siitä lopulta valmista. Kaikki se oli yhdessä tekemisen, hyvän tiimiyhteistyön ja oman annetun panoksen takana. Nyt saa olla tyytyväinen!

Mutkia oli kyllä matkassa ja haluankin nyt muistiinpanoistani lainata yhtä kohtaa. Tässä prosessin, aivan loppuvaiheen, kärvistelyt minun omalta osaltani :)


Osuuskuntapaperit lähetettiin postiin 6.2.2013. Lähettäminen oli todella vaikeaa, jopa itse kirjeen vieminen postiin. Otin kaikki paperit koululta viikonlopuksi kotiin ja ajattelin, että lähettäminen tulee olemaan helppoa. Noh, lapuista puuttui sitten kuitenkin maksutosite, joka on tärkeä papereiden käsittelyssä. Tositteen sain kuitenkin talousvastaavalta sähköpostiini. Tietysti kotipuolessa ei tulostin toiminut ja silloin ongelma moninkertaistui ja vaikeutui. Turhautumiseni osuuskunnan perustamiseen sen kuin vain kasvoi. Kaiken mietinnän ja ajatustyön jälkeen menin katkerana kirjastoon sitä maksutositetta tulostamaan. Ei ollut sekään helppoa, yksi pieni tulostaminen, mutta sainpahan sen silti tulostettua. Vauhdilla iskin tositteen kirjekuoreen, suljin kuoren ja kävin sen toimittamassa postiluukkuun. Olin lopulta saanut tämän asian loppuun. Nyt vain odotamme, koska vastaus papereihin tulee.