keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Haaveista haasteisiin

Ensimmäiset kaksi kuukautta alkavat olemaan takana. Postiluukusta on alkanut tipahtelemaan virallisen oloisia papereita kaupparekisteristä ja verohallinnolta, siis ihan oikeesti meistä on tullut yrittäjiä. Paljon on tehty ja paljon on vielä tehtävää, jotta toiminta saadaan rullaamaan täydellä potenttiaalillaan.

Yrityksen perustaminen on haastavaa ja luovaa työtä. Aluksi kehitetään imagoa, pohditaan yhteisiä arvoja joiden varaan luodaan tulevaisuutta, lisäksi luodaan verkostoa yrityksen ympärille. Asiakas tulee aina ensin, mutta muita huomioitavia tahoja ovat mm verottaja ja vakuutusyhtiöt. 
Teoriassa kaikki on hirmu selkeetä ja joskus jopa helppoa, mutta todellisuudessa asioilla on tapana mutkistua.Tiimiyrittämisessä kaikilla on onneksi lupa epäonnistua, mikä tekee pudotuksistakin aavistuksen verran keveämpää. Vahva tahto onnistua ja kokea yhdessä onkin tuonut jokaiseen päivään myös jokusen voitokkaan hetken.

Yrittäjän päivät ovat pitkiä ja tämän olemme saaneet viimeistään näin hiihtoloman aikaan huomata. Lomat lusitaan jahka työtilanne antaa myöten, osalle porukasta se hetki kalenterin mukaan koittaa, jahka lumet ovat ensin sulaneet. 

Monta asiaa on vielä oppimatta, mutta usko tulevaisuuteen on vahva. Me luomme pohjaa paitsi itsellemme myös tuleville tiimioppijille, toivottavasti osa meidän tekemästämme työstä päätyy aikanaan myös heidän käyttöönsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti