maanantai 14. joulukuuta 2015

Vuosikatsaus

Niin se aika kuluu. Kohta tulee vuosi täyteen siitä, kun olin yksi niistä kahdeksasta uudesta osuuskunnan jäsenestä. Paljon on ehtinyt tapahtumaan sen jälkeen. Jo aloittaessani agriteams opinnot tiesin, että haluan jatkaa Argropit osk:n aloittamaa kotieläinpiha-projektia nimeltä Farmi. Minulla oli paljon visioita, miten haluan lähteä projektia kehittämään. Niin alkoi suuri työ saada kaikki valmiiksi tulevaa kesää varten. Kotieläinpihan lisäksi toteutui haaveemme kesäpossuista: kasvatimme 15 pikkupossua sioiksi kesän aikana, jotka myytiin suoraan kuluttajalle.

Aikaan on mahtunut paljon työtä, stressiä eikä kyyneleiltäkään olla vältytty. Kaikki on ollut kuitenkin sen arvoista. Kesä sujui todella hyvin ja saimme paljon positiivista palautetta. Eipä ollut taloudellinen tuotoskaan huono. Olen oppinut valtavasti työmaailmasta ja yrityksen pyörittämisestä. Helppoa se ei ole ollut, mutta sitä elämä ei tule jatkossakaan olemaan. En voisi parempaa elämänkoulua kuvitella. Työnteon ohella markkinoinnin opinnot ovat tuleet ikään kuin ilmaiseksi ja en varmasti unohda oppimaani ikinä, kun sitä on itse käytännössä toteuttanut. Lisäksi jää paljon hyviä muistoja.

Odotan innolla seuraavaa kesää. Tietotaitoa on kertynyt valtavasti viime kesältä, joka helpottaa kevään urakkaa. Tervetuloa tutustumaan projektiimme Mustialan kotieläinpihalle!


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Voi ei!

AgriTeams-blogi on joutunut täysin unohduksiin!
Ei kai siis auttanut muu kuin ottaa asia puheeksi tiimitunneilla ja näin ollen kaikki tämänhetkiset AgriTeams-opiskelijat ovat velvoitettuja laittamaan blogimerkinnän blogiin. Seuraajatkin on jossain vaiheessa jo kadotettu, mutta jospa tämä 10 blogimerkintää parin viikon sisään parantaisi lukijatilannettamme..? Niin, hyvä pointti. En usko tuota itsekään. Parempi kuitenkin kuin ei mitään, markkinointia kannattaa kokeilla mahdollisimman monesta eri tuutista. Tilastollinen todennäköisyys sille, että joku kiinnostuu on näin ollen suurempi.
Meidän on siis tarkoitus kirjoittaa siitä, mitä olemme aikanamme AgriTeams-opiskelumallissa oppineet. Tästä se siis lähtee.

Varmasti tärkein asia, mitä olen oppinut - tai missä olen kehittynyt - on ihmissuhdetaidot. Kun joutuu tekemään tiiviisti töitä sen vuoden verran tietyn porukan kanssa, sitä oppii tietämään, miten reagoida tietyissä tilanteissa ja miten joistain tilanteista pääsee jouhevasti yli. Meilläkin on yhteishenki ollut koetuksella, mutta kaikesta huolimatta ollaan jostain kumman syystä vielä kaikki yhdessä. Voisin siis sanoa, että olemme kaikki oppineet jotakin, sillä hyviin ihmissuhdetaitoihin ei riitä vain yksi ihminen vaan siihen tarvitaan kaikkien panosta.

Seuraaviksi suuriksi kokonaisuuksiksi sanoisin markkinoinnin, johtamisen sekä hinnoittelun. Markkinointia tulee tehdä monissa eri kanavissa ja monin eri tavoin, niin on mahdollista saada hyvä tuotto. Toisaalta jos hinnoittelu ei ole kohdillaan, voi olla että joko tehdään työtä alihinnalla mikä ajaa tappioon tai tehdä työtä ylihinnalla, jolloin asiakkaiden maksuvalmius ei välttämättä ole sitä luokkaa mitä tahdotaan, mikä karsii asiakkaita ja syö näin ollen katetta. Ja jotta yritys pyörisi hyvin, tarvitsee sillä olla pätevä johtoporras, joka sanoo mitä, kuinka ja milloin tehtävät on tehtävä. Tämä on varmasti ollut yksi suurimmista haasteistamme sillä kukaan meistä ei ole ennen ollut johtotehtävissä, joten sekä alaisille että johtajille työ on ollut rankkaa.

Kaikesta huolimatta voin sanoa, että olemme kehittyneet huimasti! Kun katsoo projektien katteita tietyin väliajoin, oppii huomaamaan missä on menty pieleen ja missä taas on tehty oikein. Onneksi oppimismallissamme on myös mahdollista tehdä virheitä ja epäonnistua. Niistä se onnistuminen rakentuu!

- Anu