”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
on tylsä klisee, mutta joissain tilanteissa täysin totta. Samaan aikaan, kun
kesän suloiset uintikelit vähitellen vaihtuivat puintikeleiksi, jätti viisi
ensimmäisen AgriTeams -tiimin jäsentä eroanomuksensa osuuskuntaan.
Ensimmäinen huhu eroavasta
jäsenestä räjähti kuin sotapommi niskaan. Kovin moni ei ollut osannut odottaa
Ilmarin päätöstä siirtyä takaisin tavallisen luento-opetuksen pariin.
Uutisen tultua julki lähti kuitenkin lumipalloilmiö pyörimään: yksi jos
toinenkin ilmoitti, ettei pysty enää jatkamaan opintojaan AgriTeamsissa.
Vihoviimeisissä yhteisissä treeneissä istuimme kaikki toimistolla hiljaisissa
tunnelmissa.
Oma tieni osuuskunnan jäsenenä
päättyi monen pienen lähtöä puolustavan syyn kolahtaessa sopivasti yhteen, ja
muodostaessa esteen jäämiselle. Luonteenlaadultani olen aktiivinen, enkä tahdo
tehdä mitään puoliteholla. Jos sitoudun johonkin, annan siihen kaikkeni ja
innostun ”ihan kympillä”. Tiimissä koin, etten saanut itsestäni tarpeeksi irti,
kun muut työt ja harrastukset tulivat kiusallisesti väliin. En kerta kaikkiaan
pystynyt antautumaan yhteisiin ja kaiken aikaa laajeneviin projekteihin sillä
volyymilla kuin olisin halunnut. Aika yksinkertaisesti oli rajallinen.
Niinpä tein päätöksen
lähtemisestä minäkin. Hieman ennen minua oli Emma ilmoittanut lähdöstään, ja
pian oman eroamiseni varmistuttua lähtivät myös Sanni ja Sanna. Kaikilla lähdön syyt olivat pitkälti samanlaiset kanssani. Tiimi kutistui
kahdeksanhenkiseksi; kuudestatoista aloittaneesta oli jäljellä enää puolet.
Jäljelle jäävää porukkaa pidän motivoituneena, sitoutuneena, sekä sellaisena,
joka osaa hyödyntää oppimismallin tarjoamat mahdollisuudet oikein.
Mitä käteen jäi?
Kahdeksan kulunutta kuukautta tiimissä olivat elämässäni rikasta ja värikästä aikaa. Opin paljon
ainutlaatuisia asioita yrittäjyydestä, tiimityöskentelystä ja
ryhmädynamiikasta. Monenlaiset erityyppiset projektit antoivat tietoa ja
osaamista, jota en olisi luennoilla torkkuessani koskaan pystynyt sisäistämään.
Enkä silloinkaan, vaikka olisin ollut hereillä, sillä projektimme eivät
suinkaan kulkeneet käsi kädessä tavanomaisen opetussuunnitelman kanssa. Yhdessä
teimme myös asioita, joita en ikimaailmassa olisi tehnyt yksin. Sanonta ”tiimi
on enemmän kuin jäsentensä summa” näytti todellisen merkityksensä.
Tunneihmisenä raskainta
minulle on luopua ihmisistä, ryhmästä, jota melkein kutsuin perheeksi. Koimme
niin paljon loistavia hetkiä, iloa, onnistumisia, naurua ja kannustusta. Tuimme
toisiamme, ja kasvoimme yrittäjinä matkalla kohti tavoitteitamme. Vaikka
lähtemisen päätöksestä on kulunut jo kuukausi, yhä edelleen välillä tunnen
pettäneeni tiimikaverit ja tehneeni ruman tempun. Lohdutuksen tähän tunteeseen
saan ajatellessani tiimijohtajan sanoja:
"Tässä koulussa sinä olet tullaksesi agrologiksi. Ellei tiimi tunnu parhaalta tavalta suorittaa opinnot, on osattava palata luennoille. Se on kaikkein viisainta sekä itseäsi että muita kohtaan.”
Kiitos Agropit kaikkine
jäsenineen näistä yhteisistä muistoista ja upeista hetkistä. Aika kanssanne jää
sydämeen, ja kulkee mukanani aina. Toivon teille mitä suurinta onnea ja
menestystä tulevaisuuden haasteisiin! Pysykää aina luovina, innovatiivisina ja
avoimina kaikelle.
Kiittäen
Katja
Kiitos Katja, kukaan ei osannut odottaa että näin moni päätyisi palaamaan luennoille. Ketään ei kuitenkaan voi syyttää lähtemisestä, jokainen on erilainen oppija ja tämä juuri on agriteamsin idea: tarjota vaihtoehto. Ensimmäinen puolivuotinen agriteamsissa on ollut aika paljon itsensä etsimistä meille jokaiselle, oli oma tie mikä hyvänsä on hienoa että sen löytää. Omasta ja tiimin puolesta toivon lähtijöille kaikkea hyvää! Tulkaa usein käymään, kahvia on aina tarjolla :)
VastaaPoista