perjantai 8. marraskuuta 2013

Uuvuttavan työlään hauskaa innovointia!

Agropitilta tiedusteltiin koulun puolelta olisiko meiltä halukkaita jäseniä lähtemään Visio 2013 tapahtumaan. Kenelläkään ei ollut tietoa, mitä tämä tapahtuma pitää sisällään. Epäröivin mielin, mutta kuitenkin suurin toivein kokea taas jotain aivan uutta sai Agropitilta neljä jäsentä mukaan.

Tapahtuma järjestettiin Sappeen laskettelukeskuksella, joka tarjosi hienot puitteet koko tapahtuman järjestämiselle. Järjestäjinä paikalla oli Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemia, yhdessä tapahtuman yhteistyökumppaneiden Veikkauksen ja Fonectan kanssa. Itse Proakatemia on perinteinen järjestäjä tälle tapahtumalle ja he ovat järjestäneet tämänlaisia tapahtumia jo vuodesta 2001.

Itse tapahtuman idea oli simppeli. Monia neljän hengen ryhmiä eri kouluista oli kutsuttu paikan päälle ideoimaan Fonectan ja Veikkauksen antamia toimeksiantoja. Puolet neljän hengen porukoista mietti Fonectan tehtävää ja toinen puoli Veikkauksen. Molemmalta toimeksiantajalta oli luvattu parhaimmasta ideasta 1000 euroa. Siinä oli motivaattoria kerrakseen niiden kahden opintopisteen lisäksi, jotka kaikki osallistuneet kuittasivat.

Toiminta alkoi keskiviikkona ja päättyi torstai-iltana mahtavaan iltajuhlaan, jossa sitten voittajat palkittiin. Agropit ei hyvästä Veikkaukselle luodusta konseptista tonnia saanut, mutta silti saimme kokea paljon uutta ja
hyödyllistä. Itse tapahtuma ja se innovointityö mitä Sappeessa tehtiin, oli todella rankkaa, uuvuttavaa, hauskaa, sekavaa, palkitsevaa, mielenkiintoista ja myös kaikkea muuta :D.

Tahdomme kiittää koulua siitä, että meille annettiin näin hieno mahdollisuus osallistua tähän tapahtumaan. Kyllä kannatti osallistua! Suosittelemme tätä tapahtumaa jokaiselle.

 Agropit kuittaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti